Sijoitusasuntojen hallinnointipalvelu

Kuin itselle tekisin

Asunto- ja kiinteistösijoitus on monelle tapa kasvattaa ja pitää yllä varallisuutta. Omistamiseen liittyy kuitenkin melkoinen määrä vastuita. Jos sinusta tuntuu, että olet valmis luopumaan näistä tehtävistä, anna ne minun hoidettavakseni.

Huolehdin asunnoista ja kiinteistöistä sekä niihin liittyvistä tehtävistä yhtä huolella kuin jos ne olisivat omiani. Muistathan vanhan sanonnan: aika on rahaa.  Käytä sinä siis arvokasta aikaasi siihen, mikä sinulle on tärkeintä.

Jos esimerkiksi asut osan vuodesta toisaalla, voit jättää sijoitusasuntosi käytännön asiat poissaolosi ajaksi hoidettavakseni. Tai jos vuokralaisesi irtisanoi asuntonsa ja sinulla on juuri nyt monta muutakin asiaa hoidettavana, voit jättää asunnon vuokrauksen kokonaan minun hoidettavakseni. Hoidan valokuvat, ilmoitusten tekemisen, markkinoinnin, näytöt, nykyisen asukkaan kanssa asioinnin, sopimuksen, avainten vastaanoton ja luovutuksen sekä tarvittavat huoneiston kunnon tarkastukset.

Kanssani voit asioida myös kertaluontoisesti. Yksittäinen vuokraustoimeksianto ei sido sinua mihinkään muuhun.

Varaa aika luottamukselliseen keskusteluun ja kartoitetaan, miten saamme sinun asunto- ja kiinteistösijoituksesi kukoistamaan, ilman että sinun tarvitsee nähdä vaivaa.

Palveluihini kuuluvat kokonaisvaltaisen hallinnoinnin eri osa-alueet:

  • Yhteydenpito vuokralaisen kanssa sekä vuositarkastukset

  • Vuokrasuhteen päättymiseen liittyvät toimet, myös asunnon luovutukseen liittyvä lopputarkastus

  • Vuokralaisten vaihtuessa huoneiston remonttitarpeen kartoitus ja remontin organisointi

  • Muuttoon liittyvät toimet, luottotietojen tarkastus, sopimukset ja esimerkiksi avainten luovutus uusille asukkaille

  • Vuokraseuranta

  • Mahdollisiin maksuhäiriötilanteisiin liittyvät toimet perinnästä tarvittaessa häätöön

 

Ota rohkeasti yhteyttä ja hyödynnä osaamiseni asunto- ja kiinteistösijoituksesi eduksi. Mietitään yhdessä millainen palvelukokonaisuus palvelee sinun tarpeitasi parhaiten.